Nuorena nukkunut mikkeliläistaiteilija

Talven mittaan turkulainen galleristi otti minuun yhteyttä, mahdammeko tietää mitään Mikkelissä vaikuttaneesta kuvataiteilija Emil Kymäläisestä. No, enpä tiennyt mitään, mutta kuinka ollakaan, Mikkeli-Seuran julkaisemassa näköispainoksessa "Murtotietoja Mikkelistä" oli hänestä kokonainen mainosilmoitus. Sen mukaan "nuori taiteilija, joka vasta eräitä kursseja sitten on suorittanut taideyhdistyksen piirustuskoulukurssin Helsingissä, ei ole vielä mihinkään kotiutunut, vaan on tehnyt työtä taiteensa kehittämiseksi ja itsensä auttamiseksi missä milloinkin."

Kymäläisellä oli 1910-luvun alussa "taide-atelieri" Linnankadun ja silloisen Nikolain, nykyisen Porrassalmenkadun kulmassa olleessa talossa. Hän oli syntynyt vuonna 1890 Mikkelissä, vanhemmat olivat junailija Antti Kymäläinen ja Hilma Hänninen. Emil kävi Taideteollisen piirustuskoulun vuonna 1907 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun vuosina 1908-10. Hän debytoi Suomen Taiteilijaseuran näyttelyssä vuonna 1909, jossa hän oli mukana aina vuoteen 1916 saakka. Ennen vuotta 1912 hänellä oli näyttelyjä muun muassa Helsingissä, Kotkassa ja Kuopiossa, mutta ura katkesi nuorena, sillä Kymäläinen kuoli vuonna 1920. Hän oli aviossa Alli Aino Aallon kanssa.

Kymäläinen lienee ollut kelpo taiteilijanalku, jonka myöhempi kehitys jää arvoitukseksi. Mahtaako kenelläkään olla hänestä lisätietoja, tai teoksia seinällä?

Tunnelma on tallella

Mikkelin tori avattiin tänään, upea heinäkuinen aamupäivä, lämmintä ja kesän tuntu mitä parhain. Täytyy sanoa, että vähän kärsimättömäksi olo oli jo käynyt, vähän niin kuin lapsena matkoilla: eikö jo olla perillä!?

Katselin viime viikolla työpaikan ikkunasta torin valmistumista: kovasti kivimiehet tekivät töitä, ja sitten kun alkoi jo olla valmista, rakennettiin isot teltat viikonloppua varten. Tunnelma oli kuin näyttelyn rakennuksessa, kaikki näyttää aivan sekaiselta, mutta lopussa tapahtuu ihme: siivotaan paikat ja siinä se on, valmista!

Mutta niihin tämänpäiväisiin tunnelmiin. Kävelin torille, ja tuntui siltä, kuin kahta vuotta ei olisi ollutkaan. Tori tuntui samalta (paitsi kiveys mukavammalta kävellä), tunnelma oli sama, tuttu ja ennen koettu - näin olla pitääkin. Olen maalta kotoisin, eikä tori näytellyt mitään roolia lapsuudessani. Kun kaupungissä käytiin mummon kanssa, vei tie usein Naisvuorelle jäätelön syöntiin, ja sen jälkeen linja-autolla kotiin. Torin tunnelman muistan vasta aikuisvuosiltani, yhtäkkiä se oli olemassa, kesäinen ihmisiä täynnä oleva kauppapaikka, josta ostettiin ihania tuoreita vihanneksia ja marjoja, ja istuskeltiin torikahvilassa. Torilla käyminen elää ajassa: muistan anoppini kertoneen, kuinkä hänestä, silloin nuoresta tytöstä oli 1950-luvun lopulla loputtoman tylsää käydä anoppinsa kanssa torilla ostoksilla. Veri olisi vetänyt modernimpiin kauppapaikkoihin! Mutta aika kiertää ympyrää, lähiruoka ja käsityöläisten itse valmistetut tuotteet ovat jälleen arvossaan. Hyvä niin!

Pia Puntanen

Valmista tulee

Kuukausia on vierähtänyt, ja viikkojakin jo tämän kuvan ottamisesta. Mikkelin keskusta on muuttunut kovasti, eikä yhtään hullumpaan suuntaan. Torin kiveys ym. työt alkoivat olla huhti-toukokuussa jo sillä mallilla, että lopputuloksesta alkoi saada jonkinlaista aavistusta. Iloinen yllätys oli Hallituskadun näkymä: yhtäkkiä meillä olikin jälleen kirkko, joka nousee kadun päässä todella kauniisti esille! Eivät olleet ollenkaan hullummalle paikalle sitä suunnitelleet, vaikka vanha Siesu eli palotorni aikoinaan sen tieltä purettiinkiin. Kiitos Maaretille kuulaasta, kauniista kuvasta!