Historia näkyy Mikkelin uusimmassa kauppakeskuksessa

Mikkelin marraskuussa avatun kauppakeskuksen Stellan alakerrassa katsoja ei voi olla huomaamatta kaupungin kauppahistoriasta kertovia isoja kuvatauluja. Niissä on elämää, ihmisiä ja Päämajakaupungin markkinaperinnettä. Vaikka osa näkyvistä rakennuksista (kuten vanha kauppahalli ja nk. tukkipuodit) on jo purettu, voi helposti tunnistaa paikat yhä nykyään säilyneiden muotojen perusteella. Oman kaupungin historian esittäminen on erittäin suositeltavaa: Mikkelillä, jos jollain kaupungilla sitä on paljon ja myös kaupankäynnin perinteistä voimme olla ylpeitä.

Silloinen Mikkelin kirkonkylä sai oikeudet markkinoiden pitämiseen jo vuonna 1744 nk. pikkuvihan jälkeen. Markkinoiden huippuaika oli 1820-luvulta lähtien vuoteen 1866, jolloin koko Suomessa supistettiin markkinoita. Kaupankäynti kaupungissa jatkuu yhä elinvoimaisena, siitä ovat osoituksena upouudet kauppakeskukset Akseli ja Stella. Toivottavasti yhtä elinvoimaisena jatkuu kaupungin historian esittäminen eri yhteyksissä.

Kotiseudun rakkaat äidinkasvot

vai mitenkähän sitä kuvailisi, viime viikonloppuna koettuja hienoja hetkiä. Viikonloppuun mahtui paljon: ihana alkusyksyn tori täynnä upeita luonnonantimia, auringonpaiste ja tunne siitä, että kavala maailma on nyt hyvin kaukana Mikkelin torilta. Leppoisaa pikkukaupungin menoa. Iltapäivällä ja illansuussa risteily ystävien kanssa partiolaisten Lola 3 aluksella aina pitkälle Ristiinan puolelle, kauniita mökkejä, maalaismaisemia ja uusia taloja auringonkilossa. Ja sokerina pohjalla sunnuntaina Eifman ballet'n esitys. En ole suuri baletin ystävä, mutta tämä teki vaikutuksen: koreografia jossa yhdistyi baletin klassinen tekniikka ja tunneilmaisua ja tarinaa tukeva liikkeiden muotokieli. Ja aivan mieletön puvustus! Olisi pitänyt varoittaa, tämä blogi sisältää tuotemainontaa!

Mutta kaiken kaikkiaan Mikkeli ei ole ollenkaan hullumpi paikka asua. Nostan hattua, sekä kiitän ja kumarran kaikille niille tahoille, jotka ovat tuoneet kaupunkiimme maailmanluokan esiintyjiä ja suoneet meille mahdollisuuden kurkistaa taiteen maailmaan omalta kotiovelta. Helppoa, mutta niinhän se elämä täällä on!

Pia Puntanen

Nuorena nukkunut mikkeliläistaiteilija

Talven mittaan turkulainen galleristi otti minuun yhteyttä, mahdammeko tietää mitään Mikkelissä vaikuttaneesta kuvataiteilija Emil Kymäläisestä. No, enpä tiennyt mitään, mutta kuinka ollakaan, Mikkeli-Seuran julkaisemassa näköispainoksessa "Murtotietoja Mikkelistä" oli hänestä kokonainen mainosilmoitus. Sen mukaan "nuori taiteilija, joka vasta eräitä kursseja sitten on suorittanut taideyhdistyksen piirustuskoulukurssin Helsingissä, ei ole vielä mihinkään kotiutunut, vaan on tehnyt työtä taiteensa kehittämiseksi ja itsensä auttamiseksi missä milloinkin."

Kymäläisellä oli 1910-luvun alussa "taide-atelieri" Linnankadun ja silloisen Nikolain, nykyisen Porrassalmenkadun kulmassa olleessa talossa. Hän oli syntynyt vuonna 1890 Mikkelissä, vanhemmat olivat junailija Antti Kymäläinen ja Hilma Hänninen. Emil kävi Taideteollisen piirustuskoulun vuonna 1907 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun vuosina 1908-10. Hän debytoi Suomen Taiteilijaseuran näyttelyssä vuonna 1909, jossa hän oli mukana aina vuoteen 1916 saakka. Ennen vuotta 1912 hänellä oli näyttelyjä muun muassa Helsingissä, Kotkassa ja Kuopiossa, mutta ura katkesi nuorena, sillä Kymäläinen kuoli vuonna 1920. Hän oli aviossa Alli Aino Aallon kanssa.

Kymäläinen lienee ollut kelpo taiteilijanalku, jonka myöhempi kehitys jää arvoitukseksi. Mahtaako kenelläkään olla hänestä lisätietoja, tai teoksia seinällä?

Tunnelma on tallella

Mikkelin tori avattiin tänään, upea heinäkuinen aamupäivä, lämmintä ja kesän tuntu mitä parhain. Täytyy sanoa, että vähän kärsimättömäksi olo oli jo käynyt, vähän niin kuin lapsena matkoilla: eikö jo olla perillä!?

Katselin viime viikolla työpaikan ikkunasta torin valmistumista: kovasti kivimiehet tekivät töitä, ja sitten kun alkoi jo olla valmista, rakennettiin isot teltat viikonloppua varten. Tunnelma oli kuin näyttelyn rakennuksessa, kaikki näyttää aivan sekaiselta, mutta lopussa tapahtuu ihme: siivotaan paikat ja siinä se on, valmista!

Mutta niihin tämänpäiväisiin tunnelmiin. Kävelin torille, ja tuntui siltä, kuin kahta vuotta ei olisi ollutkaan. Tori tuntui samalta (paitsi kiveys mukavammalta kävellä), tunnelma oli sama, tuttu ja ennen koettu - näin olla pitääkin. Olen maalta kotoisin, eikä tori näytellyt mitään roolia lapsuudessani. Kun kaupungissä käytiin mummon kanssa, vei tie usein Naisvuorelle jäätelön syöntiin, ja sen jälkeen linja-autolla kotiin. Torin tunnelman muistan vasta aikuisvuosiltani, yhtäkkiä se oli olemassa, kesäinen ihmisiä täynnä oleva kauppapaikka, josta ostettiin ihania tuoreita vihanneksia ja marjoja, ja istuskeltiin torikahvilassa. Torilla käyminen elää ajassa: muistan anoppini kertoneen, kuinkä hänestä, silloin nuoresta tytöstä oli 1950-luvun lopulla loputtoman tylsää käydä anoppinsa kanssa torilla ostoksilla. Veri olisi vetänyt modernimpiin kauppapaikkoihin! Mutta aika kiertää ympyrää, lähiruoka ja käsityöläisten itse valmistetut tuotteet ovat jälleen arvossaan. Hyvä niin!

Pia Puntanen

Valmista tulee

Kuukausia on vierähtänyt, ja viikkojakin jo tämän kuvan ottamisesta. Mikkelin keskusta on muuttunut kovasti, eikä yhtään hullumpaan suuntaan. Torin kiveys ym. työt alkoivat olla huhti-toukokuussa jo sillä mallilla, että lopputuloksesta alkoi saada jonkinlaista aavistusta. Iloinen yllätys oli Hallituskadun näkymä: yhtäkkiä meillä olikin jälleen kirkko, joka nousee kadun päässä todella kauniisti esille! Eivät olleet ollenkaan hullummalle paikalle sitä suunnitelleet, vaikka vanha Siesu eli palotorni aikoinaan sen tieltä purettiinkiin. Kiitos Maaretille kuulaasta, kauniista kuvasta!

Kaupunkikuva muuttuu vauhdilla

Kävin tänään loppiaisena kävelyllä Mikkelin keskustassa. Muutaman viikon kaupungista poissaolleena ajattelin, että torityömaa on jo edistynyt huomattavasti. No, onhan se varmaan näin tehnyt, mutta rauta-aidat ja muut "esteet" ovat edelleen jalankulkijoiden harmina odottelemassa parempia aikoja. Harvoin tulee ajatelleeksi etukäteen, miten maisema muuttuu kaikista lehdissä julkaistuista havainnekuvista huolimatta. Nyt torille näyttää tulevan ainakin kolme korkeaa "tötteröä", joihin täytyy sitten vaan tottua entiseen verrattuna. Kaksi toriparkkiin johtavaa rappua maaherrankadun puolella ja sitten kolmas vähän ihmeellisen näköinen torni siellä toisella laidalla muikun (?) muotoisessa rakennuksessa. Tuleekohan siihen loppupelissä väriä/neonvaloja/blingbling-koristeita/mainoksia tai jotain muuta jää nähtäväksi. Hienoa, että tänäänkin näytti riittävän kävijöitä keskustassa. Hyvää uutta vuotta kaikille!