sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Murtotietoja Mikkelistä

Sata vuotta sitten, vuonna 1910, perustivat sanomalehtimies Otto Orasmaa, ratamestari Aleksanteri Rytkönen ja maanviljelijä Juho Riipinen Valonvalta -nimisen kustannusosakeyhtiön. Sittemmin sen osakkaiksi liittyi toista sataa henkilöä eri puolueista ja sivistyselämän alueilta, etupäässä kirjailijoita, virkamiehiä, koulumiehiä, taiteilijoita, liikemiehiä ja käsityöläisiä. Yhtiö kustansi "Sanaa", kuvallista, ennakkoluulotonta aikakausjulkaisua suomalaista sivistyselämää varten, kuten he itse määrittelivät.

Valonvalta julkaisi vuonna 1912 Rytkösen toimittamana teoksen Murtotietoja Mikkelistä, joka oli "kansanomaiseen muotoon kirjoitettu historiikkikalenteri, jossa luodaan lyhyempi katsaus kaupungin sivistykselliseen ja taloudellisyhteiskunnalliseen kehitykseen alkuajoista nykyiseyyteen asti".

Murtotietoja on hauska kuvaus 1900-luvun alun Mikkelistä. Aluksi kirjassa kerrotaan lyhyesti kaupungin perustamisesta, kaupungin kantaporvaristosta, henkisistä harrastuksista, laivaliikenteestä jne. Toinen osa käsittää "Mikkelin nykyisin" ja siinä kerrotaan kaupungista yleisesti ja esitellään apteekkeja, saunoja, taloja, kauppoja ja liikkeitä, taide- ja teollisuusliikkeitä, virastoja ja toimistoja, seuroja ja yhdistyksiä sekä paljon muuta. Teoksessa on myös valokuvia.

Ja mikä parasta, Murtotiedoista on nyt saatavilla näköispainos! Julkaisu valmistuu joulukuun alussa, ja sitä voi tilata Mikkeli-Seurasta, tai käydä ostamassa kaupungin museoilta tai vaikkapa Räihän kirjakaupasta, joka teoksessa myös esitellään!