Ainutlaatuiset montut

Päiväkävelyä Mikkelin keskustassa saa nyt ihan oikeasti vähän suunnitella: mistä pääsee eteenpäin, mistä on katu ylitettävä (turvallisesti), missä on parhaimmat näköalat johonkin isoista montuista jotta voi arvioida, missä vaiheessa työt ovat. Aina löytyy paikalta katsojia, joilla juttu kulkee rakennustyömaa-asioissa - siis etenkin miespuolisia.

Tuli mieleen, että nythän eletään ainutlaatuista aikaa Mikkelin historiassa. Tuskin myöhemmin näin isoja kuoppia ja paljon yhtaikaisia rakennustyömaita löytyy kaupungista. Miten tätä voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa? Ainakin pitäisi saada historiakuvia talteen ja postikortteja tehtyä, tätä onkin varmaankin jo suunnitteilla. Turistien kamerat räpsyvät siihen tahtiin, että riittävästi kuoppakuvia tulee olemaan myös jälkipolvilla rakennusbuumi-ilmiötä todentamassa. Vai pitäisikö meidän olla ihan hiljaa, että matkailijat eivät vain jättäisi kaupunkia väliin kun estetiikka ja vapaa kulku nyt hieman kärsivät kesällä 2010? Onneksi nähtävyyksiä riittää vähän kauempanakin.

Tämän aamun Länsi-Savosta saimme lukea, että joku Mikkeliin tullut turistibussin kuljettaja oli näreissään, kun vanha tuttu pysäkki ei löytynytkään torin viereltä samasta paikasta. Meille kaupunkioppaille tunnin peruskierroskin on pieni haaste, kun reitti pitää miettiä nyt tarkkaan. Ainahan sitä on lähdetty torin vierestä ja sinne tultu, nyt on Mikkelin pisin kauppakatukin vielä poikki - toivottavasti ei pitkään.

Kaiken tämän kaivamisen ja rakentamisen jälkeen tiedossa on upea, uudistunut kaupunkikeskusta.

Kotiseuturuokaa

Kävin tänään lounastunnilla Mikkelin uusimmassa ravintolassa, Puoti & Bistro Vileessä Porrassalmenkadulla. Lounas oli erinomainen, ja harmittamaan jäi, että vain yhtä ruokalajia voi syödä kerralla - olisivat toki tarjonneet, mutta ei sentään!

Annokset valmistetaan avokeittiössä, ja raaka-aineet ovat lähiseudulta. Lähiruoka on terminä kovin muodikas, voisimmeko mieltää osan siitä kotiseuturuuaksi? Ehkäpä kaiken? Perinneruuasta tulee useimmille mieleen jotakin epämääräistä - tai sitten rakasta ja tuttua, mutta kotiseuturuoka voisi olla hyvä nimike nykypäivän ilmiölle: alueella tuotettua, paikallista, mutta reseptit mistä tekijä mielii.

Syöminen, joko liiallinen tai liian vähäinen, on ollut ihmiskunnan vitsaus kautta aikojen. Lähellä tuotetut ja vähän jalostetut elintarvikkeet ovat meille hyvästä. Sitä paitsi mielelläni haluan tietää, kenen pellosta ovat potut ja mistä järvestä kala on nostettu. Jonkun mielestä nämä ehkä vähäpätöiset tiedot luovat mielestäni merkityksiä ihmisen olemiselle, ihan niin kuin sekin, mistä olet kotoisin, kenenkä poikia tai tyttöjä sitä ollaan ja niin edelleen. Maailmasta on tullut tosiaankin global ja local, maailmanlaajuinen ja paikallinen. Otetaan kummastakin parhaat ominaisuudet!

Pia Puntanen

Vinkkisuunnnistus - hymyhommaa

Yli 20 kertaan olen ollut mukana vinkkisuunnistuksessa. Useimmiten Elomaan talolla ottamassa vastaan kierroksen tehneitä. Tänä keväänä vinkit liittyivät mikkeliläisiin epävirallisiin nimiin. Niitä onkin paljon. Luorasen Miian proseminaarityö sisältää paljon näitä nimittelyjä ja nythän ne löytyvätkin myös Mikkeli-Seuran kotisivuilta. Niitten lueskelu kääntää kyllä suupielet hymyasentoon. Kiitos Miia! Hymyasennossa suupielet tosin kyllä aina ovat vinkkisuunnistuksen yhteydessä. Kierrokselta Elomaan talolle saapuvat – ikähaitari muutamasta viikosta kunnioitettavaan seniori-ikään – ovat hyväntuulisia, seurallisia, tietäviä, uteliaita, perus- ja uusmikkeliläisiä parhaimmillaan.Ylpeitä kotiseutuosaamisestaan.

Pikkuinen poika karkasi kerran torilla äitinsä otteesta. Kun kaveri vihdoin löytyi torin laidalta, hän vastasi äitinsä torumisiin: ”No kun minä katselin ihmisiä. Yks hymyili.” Elomaan talolla tapasin tänä keväänä yli 70 hymyilijää. Karkeasti laskien hymytapaamisia on minulla ollut näissä merkeissä vuosien mittaan reilusti yli kaksi tuhatta.

Kyllä vinkkisuunnistus on järjestettävä ensikin keväänä.

Kaupunkitutkimus kiinnostaa

Pääsin jokin aika sitten osallistumaan Helsingissä pidettyyn kahden päivän kaupunkitutkimuksen päiviin. On hienoa havaita, miten paljon eri ikäiset ja eri taustan omaavat ihmiset pohtivat, mitä kaupunkitila merkitsee eri asukasryhmille, kenellä on oikeus kaupunkitilaan ja miten asukkaat eri paikoissa toimivat oman kaupunkinsa hyväksi. Mieleeni jäi skotlantilaisen prof. Urryn mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä esitys siitä, miten kaupungit ovat kehittyneet autoilun ehdoilla ja kannanotot ilmaston ja ympäristön puolesta teknologiaa vastaan. Eräs toinen luento käsitteli projektia, jonka tavoitteena oli perustaa asunnottomien palvelukeskus Helsinkiin. Kuten voi arvata, ongelmitta ei selvitty vaan hanke herätti eri tahoilla kovaa vastustusta nimby-hengessä. (not in my backyard!) eli miten turvata myös marginaaliryhmien tarpeet kaupungeissa? Pian sen jälkeen näin Karjalaisessa jutun, jossa haastateltiin kaupunkitilasta väitöskirjansa tehnyttä tohtori Jussi Seminiä. Haastattelussaan hän mainitsee todenneensa kaupunkilaisten "halun säilyttää kaupungin historiallista monikerroksisuutta". Sitähän me Mikkeli-Seurassakin haluamme.